tiistai 13. tammikuuta 2009

pokakäsi kuosiin

Sunnuntaina tuli ammuskeltua 70m jokunen sarja. Ei ollut hääviä ammuntaa. Jotenkin outo laiska olo oli. Ei keskittymiskyky tuntunut riittävän kunnolliseen harjoitteluun...

Maanantaina 130 nuolta 30 metriltä. Kauhealla paatoksella pokakättä kuosiin. Kisoissa tuli huomattua että sieltä se pettää ensiksi. Hiukan testailin eri pokakäden asentoja. Sain siitä heikon hetken kiinni. Se ei niinkään johdu asennosta tuo vika. Ankkuriin tullessa on hetki jolloin jostain syystä höllään lapalinjaa (eli siis pokakäden olkapää käväsee hetken kauempana jänteestä) ja sitten kampean sen takaisin. Vika oli helppo korjata kun sen huomasi. Ihme höhelöintiä. No, oiskos tää nyt sit sitä kantapään kautta oppimista...

Tänään huilalee ja huomen taas ampuilee...

Kouvolan 18m kisa

Surkeaa touhua. En saanut missään vaiheessa tuntumaa ammuntaan. Muistaakseni kolme onnistunutta suoritusta, loput pakottamalla väkisin ammuttuja. Erikoisen epätoivoista se kyllä oli. 531p. Ei edes ysin keskiarvo. Pyh. Ihme homma toi taantuminen, aina kun kisaviivalle astuu. Pitää kuitenkin jatkossa kisailla ahkerasti. Arvaan että jossain vaiheessa talvikautta saan homman notkahtamaan oikeisiin uomiin myös kisoissa. Olen joskus ennenkin päässyt harjoitustulosten tasalle kisoissakin, niin pääsen kyllä vastakin. Osoittautui vain vaikeammaksi hommaksi, kuin moni helpompi ;)

tiistai 6. tammikuuta 2009

...

Eilen 125 nuolta. Päämääränä saada alkuveto kulkemaan samaa reittiä joka kerta. Aika helposti se rupesi asettumaan. Siinä vaihtelua tulee enää vedon nopeuden suhteen. Osuin jossain vaiheessa todella hyvi, mutta en ampunut tulosta...

Tänään 95 nuolta. Harjoituksen tavoitteena oli saada päänasento vakioitumaan. Se on hiukan vaikeampi homma. Vaatinee useamman kerran omistautumisen aiheelle. Aattelin kokeilla semmoista, että piirrän jollain vesiliukoisella tussilla ympyrän silmälasien linssiin siihen kohtaa missä taulun pitäisi näkyä. Olis edes joku vertailukohta.

Tänäänkin osui. Ammuin 30m tuloksen 347p. Mun mittapuulla hyvä tulos ja vain yksi huonompi sarja 55p, johon tuli sarjan ainoa kasi.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

110 nuolta

Enimmäkseen 18m paukutusta. Alkuun ammuskelin ympäri taulua. Koitettiin kuitenkin porukalla ampua 30 nuolen tulos. Ihme kyllä, ammunta parani oikein selvästi, kun rupesin yrittämään keskelle. Ensimmäisen kerran ehkä ikinä oli kivaa ampua spottitauluun 18m. Ehkä jopa yli puolet noista oli hyviä rentoja, vahvoja suorituksia. Muutaman sävärin sain, aiheuttaen 4 kpl osumia ylä-kasille. Muuten pyöri keltasella. 30 nuolta tulos 283p.

lauantai 3. tammikuuta 2009

190 nuolta

Enimmäkseen 30m. Tulokseksi taas 341p. Ihan samalla kaavalla ku eilen. Puolivälissä vain neljä pois täysistä ja sitten puristetaan niin maan p.... Loppuun ammuin 50m. Siinä tuntuu asento tosi miellyttävältä. Mukava matka ampua, vaikka en kyllä osunut kovin hyvin. Koitin tuloksenkin 306p. Pitäis ampua noita pitempiä enemmän...

torstai 1. tammikuuta 2009

2009

Vuosi tuli aloitettua hellillä paikoilla. Käytiin eilen illalla keilailemassa. Sitä puuhaa olen viimeeksi kokeillut jotain viisi vuotta sitten. Siitähän sitten tuli oikean lavan vierusta, oikean käden sormet ja vasen pakara yllättävän helliksi. Pakara ei juuri ampumista haitannut. Muuten oli vaikea saada ammuntaa irtoamaan. Vertyihän sitä kun aikansa pätki. Aika hyväksikin. Ammuin 30m tuloksen ekat 18 nuolta meni tosi hyvin. Vain yksi kahdeksikko ja useampi bingo. Puolivälissä 175p. Sitten taisin ruveta yrittämään liikaa. Jälkimmäinen puolisko vain 166p. Yhteensä siis 341p mikä on ihan ok. Pääkoppa kuriin niin pitäisi päästä liki 350 tuloksia. Ammunnassa alkaa hyvinkin olla jotain rotia. Huomenna harjoitellaan lisää. Pitää kuulemma takoa, kun on jalka oven välissä...

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Taas meni vuosi

Siinä hujahti. Juu, äkkiäkös tuo kauan kestää. 120 nuolta tuli tänään vedeltyä. Suurinosa 70m. Ei ollut niin hyvää settiä tänään. Jotensakkin kankeaa. Tuloskin tuli ammuttua 36 nuolta 305p. Sarjat 46-56p väliltä. Noo, ens vuonna paremmin. Tälle vuodelle kertyi laaakeja 30220. Ensi vuodeksi siirryn laskemaan nuolimäärää lokakuusta-lokakuuhun väliltä. Niinku nuo urheilijat näyttäis tekevän, niin mäkin sitten...

Hyvää ja pummitonta uutta vuotta kaikille!